Piiitkään viikonloppuun mahtui monenmoista ruokaa. Perjantaina oli ruokavieraitakin ja sunnuntaina pistäydyttiin Jyväskylässä Sohwissa. Giant Burger oli ulkonäöltään ja maultaankin pettymys. Pihveissä oli jotain kummaa maustetta joka ei ainakaan minun mieleeni ollut. Pestokana-pasta oli hyvää, mutta sitä oli aivan liikaa. Iso annos pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja Aurajuustoa kermakastikkeessa, 2 (!) broilerin filettä pestolla ja patonkia. Kokonaisia fileitä oli muuten tosi haasteellista pilkkoa pastakasan päällä..

Kameran lähdettyä reissuun kaivelin arkistoista Pastanjauhajien innoittamana tehdyt Härkäfajitakset. En oikein innostu valmistortilloista joten tässä ne tehtiinkin itse kuten myös salsa. Puolikkaasta annoksesta tuli meille sopiva määrä eli 4 lettua.

Vehnätortillat

n. 4 dl vehnäjauhoja
0,5 rkl suolaa
50 g voita tai 3 rkl öljyä
1,5 dl melkein kiehuvaa vettä


Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään, lisää joukkoon rasva ja viimeisenä vesi. Sekoita taikinaksi. Kaulitse taikinasta sopivankokoisia ohuita levyjä ja paista ne kuumalla pannulla nopeasti kypsiksi molemmin puolin.

Tomaattisalsa

kypsiä tomaatteja
punasipulia
balsamicoa
sitruunamehua
suolaa
sokeria
 

Pilko tomaatit ja kaada ylimääräiset nesteet pois. Hienonna punasipulit pieneksi. Yhdistä aineet ja mausta.

Fajitaksiin täytteeksi tuli naudan ulkofilesuikaleita jotka paistettiin pannulla vihreän paprikan sekä sipulin kanssa. Maustettiin tulisesti. Lisäksi väliin laitettiin vielä jäävuorisalaattia sekä jalapenoja.