Sain vietyä läpi idean täytetyistä letuista Pastanjauhantaan (taas) avulla. Chili ja texmex olivat avainsanat. Loppujen lopuksi minä en erityisemmin syttynyt tälle ruualle kuten suostuteltava. No tulipahan "kesän" ensimmäiset letut paistettua; valurautapannulla ja vieläpä mökillä, siinä on fiilistä!  Meidän ohje meni suurinpiirtein näin:

Letut

5 dl maitoa
2 munaa
1 dl ohrajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 dl öljyä tai voisulaa
1/2 tl suolaa

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito. Vatkaa joukkoon kuivat aineet ja öljy/ voisula. Anna turvota vähintään 30 min. Paista voissa muurinpohjapannulla tai valurautapannulla suuria lettuja.

Täyte

300 g naudan jauhelihaa
1 prk kidneypapuja
1 sipuli
pilkottua porkkanaa, kesäkurpitsaa, paprikaa
maun mukaan valkosipulia murskana
1/2 tl kanelia
1 tl jeeraa
1-2 tl tulista chilijauhetta
2 tl mustapippuria
1 rkl kuivattua basilikaa
2 cm pala tuoretta inkivääriä silppuna
2 kuivattua chiliä silppuna
putkilo tomaattipyrettä
1 liemikuutio

Paista jauheliha, sipuli ja pilkotut vihannekset. Lisää mausteet, paista hetken aikaa. Lisää tomaattipyre ja liemikuutio, hauduta tunti-pari. Lisää nestettä jos chili ottaa kattilaan kiinni, mutta seos saa jäädä oikein sakeaksi.

Täytä letut ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunissa (uunin puuttuessa hellalla folion alla kuten me) kunnes juusto sulaa. Meillä lettujen seurana oli salaattia ja ranskankermaa. Täyte kävisi hyvin sellaisenaankin vaalean leivän päälle cowboy-tyyliin.

Viiniksi mausteiselle ruoalle Alkon täti suositteli argentiinalaista Graffignaa.