Aloitetaan siideritestauksella. Golden Capin Cloudy Apple omppusiideriä on ollut markkinoilla jo tovin. Iso pullo on rajoittanut ostoa, mutta viimein pääsin testaamaan. Kyllähän se maistui. Verrattavissa englantilaisiin Bulmersiin ja Magnersiin. Kopparbergin Omena-Lime toi mieleen Golden Capilla aikoinaan olleen sitruunasiiderin joka maistui simalle. Tämä oli hieman huonompi versio vain. Lime ei mielestäni maistunut.

Alkukesän Tampereen reissulta tuodut Nokian panimon tuotteet on tyhjennetty jo aikaa sitten. Tämä löytyi arkistoista ja muistelisin että tämäkin kuuluu samaan "aito-omenasiideri"- perheeseen. Pienpanimoiden tuotteita kannattaa aina suosia!

Hain pari viikkoa sitten mökiltä viimeiset omenat, ne joihin myyrät eivät vielä olleet kerenneet iskeä hampaitaan. Niistä sitten keittelin marmeladia ja tein piirakkaa.

Omenapalamarmeladi

1 kg omenakuutioita
n. 1 dl vettä
(jauhettua kanelia tai inkivääriä) -laitoin molempia
1 pkt Dansukker Hillo-marmeladisokeria

Pane omenakuutiot ja vesi kattilaan. Keitä puolikypsiksi (noin 5 minuuttia). Tarvittava vesimäärä riippuu omenalajikkeesta, lisää vettä tarvittaessa keittämisen aikana. Sekoita Hillo-marmeladisokeri joukkoon, kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5 minuuttia. Kuori vaahto pinnalta tarvittaessa. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia, sekoita välillä. Kaada puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin, sulje ja säilytä viileässä.

Mummini nuoruudessaan, jossain kartanossa opissa ollessaan, oli tehnyt usein tätä omenapiirakkaa. Kuulosti hyvälle joten testasin. Omenat kannattaa viipaloida ohuiksi, minulla jäivät hieman koviksi. Myöhäisen puun omenat olivatkin hiukan kovempaa lajia.

Vanhan ajan omenapiirakka

2,5 dl:n pullataikina
  
omenoita ohuiksi viipaloituna
2 dl maitoa
2 munaa
vaniljasokeria, sokeria, kanelia

Tee pullataikina ja sille tarvittavat toimenpiteet. Kaulitse kohonnut taikina uunipellin kokoiseksi, myös vähän reunoille. Lado PALJON omenoita pohjalle. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Mausta munamaito vaniljasokerilla ja kaada tuotoksen päälle. Paista vajaassa 200 asteessa noin 15 minuuttia.