Huuto.netistä huokeasti huutamani ihana, kehuttu Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta -kirja saapui. Sanna Vatasen kirjoittamassa ja Sami Revon kuvaamassa kirjassa on kiva rento tunnelma, mutta jotenkin petyin. Harva ohje on ainakaan minulle sellainen, että siihen tarttuisin. Yksi on kyllä sinnepäin-sellainen josta olen haaveillut. Nimittäin pitkä tunika erivärisistä langoista, tosin ilman hihoja. Jätän sen kuitenkin haaveilun asteelle tällä kertaa, koska peitto pitää saada ensin valmiiksi. Minun tahdillani se tuskin valmistuisikaan kovin nopeasti, ehkä kesäksi. Kuka nyt kesällä villanuttua pitää. Toisaalta Suomen kesät..

Toki välillä voi tehdä pieniä juttuja niin kuin piristykseksi. Puhelimeni kaipasi säilytyspussia. Aiemmin suojana toiminut lapanen sai väistyä tämän pussukan tieltä johon inspiraatiota sain tuosta tunikasta. Ensin kokeilin virkkaamalla, mutta neulomalla tuli pehmeämpi lopputulos. Pussin suuhun ja läppään virkkasin siistimmän reunan jonka sisään sain piilotettua langanpäät (ainakin melkein).