Pakastin ei näytä minkäänlaisia vajumisen merkkejä vaikka "kohta" alkaa uusi satokausi. Tuntuu ettei kesän marjoja saa ikinä käytettyä loppuun. Savolaisten perinneherkkuun mustikkakukkoon eli rättänään saikin sopivasti piilotettua pari rasiallista mustikoita. Oman kokemukseni mukaan joko pohjataikinaa on liikaa tai täytettä liian vähän. Minun vuokani mielestä syy on ensimmäisessä. Sitä jäi jonkin verran yli. Ohjeesta voi tehdä kukkoja pieniin vuokiinkin jolloin taikinaakin menee enemmän. Ehkäpä annoskin on silloin sopiva.
 
Rättänä eli mustikkakukko
 
pohja
200 g margariinia
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
täyte
8 dl mustikoita
0,75 dl sokeria 
 
Sekoita pehmeä rasva ja sokeri kulhossa. Lisää ruisjauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele noin 2/3 taikinasta korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille. Voit käyttää myös pieniä annosvuokia tai uuninkestäviä kuppeja. Kaada tuoreet tai jäiset mustikat vuokaan. Lisää jäisiin mustikoihin 1 rkl perunajauhoja. Ripottele mustikoiden pinnalle sokeri. Tee lopusta taikinasta kukolle kansi. Paista mustikkakukkoa uunissa 175 asteessa noin tunti. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön (tai vaniljakastikkeen) kanssa.
 
 
Paikallisen sähköyhtiön lehti esitteli rättänäreseptin jonka pohjaan käytetään ruissihtijauhoja ja ohrajauhoja. Samassa artikkelissa oli juttua myös karjalaisesta retsikasta eli marjamämmistä. Ihan uutta ja outoa minulle. Tätä oli kuulemma mummini nuoruudessa tehty usein ja heillä sitä oli kutsuttu (muistaakseni) tikkulompsaksi. Sattumalta äitini oli lukenut kyseisen lehden ja tehnyt retsikkaa, pääsin siis maistamaan tuotosta. Jos tykkää mämmistä niin luultavasti marjainenkin versio uppoaa. Itse en ole mämmin makuun päässyt. Laitan kuitenkin ohjeen jos joku vaikka pääsiäisherkuksi haluaa kokeilla. Kuvaa ei valitettavasti ole tarjota.
Hauska yhteensattuma, että sähköyhtiö oli valinnut juuri nämä perinneherkut esittelyyn, koska uunissahan ne viihtyvät aika pitkään ja mittari raksuttaa.. Ainakin retsikan valmistukseen suosittelen leivinuunia jos vain mahdollisuus siihen on.
 
Marjaretsikka eli marjamämmi
 
1 l vettä
4 dl ruisjauhoja
1-2 dl puolukkasurvosta
5 dl kiehuvaa vettä
0,5 tl suolaa
(sokeria)
 
Kuumenna vesi lämpimäksi muttei kiehuvaksi. Vispilöi joukkoon ruisjauhot ja jätä keitos liinalla peitettynä lämpimään paikkaan vähintään 3 tunniksi imeltymään. Sekoita välillä. Kun seos on imeltynyt lisää marjasurvos, kiehuva vesi, ripaus suolaa ja sokeria. Jos seos on hyvin imeltynyt ei sokeria tarvita. Kaada seos uunivuokaan ja kypsennä uunin jälkilämmössä 2-3 tuntia. Sähköuunissa tulisi olla aluksi 175 astetta ja puolen tunnin kuluttua 140 astetta.