Palmusunnuntaiksi ja ukin nimipäiväkakuksi testasin Mitä tänään syötäisiin- ohjetta Keltaisesta pashatortusta omin muunnoksin. Yhdelle töihin lähteneelle juhlijalle tein oman minikakun suoraan eväsrasiaan. Koristeluihin idean sain Kinuskikissalta. Pursottelin pajunoksat suoraan kakun päälle pakastuspussista kyhätystä pursottimesta ja sen kyllä huomaa.. Onneksi ei makuun vaikuttanut, makeutta olisi kyllä saanut olla enemmän.

Pääsiäiskakku (halk. 15 cm:n vuokaan)
 
pohja
1  kananmuna
1/2 dl  sokeria
1/2 dl  vehnäjauhoja
1/4 tl  leivinjauhetta
 
täyte
2  liivatelehteä + 2 rkl säilyketölkin lientä
1/2 prk Flora vispiä
1 tlk rahkaa
2 rkl sitruunamehua
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tlk (n.200 g) säilykepersikoita

pinta
2 liivatelehteä + 2 rkl säilyketölkin lientä
1/2 tlk säilykepersikoita + 1 rkl sitruunanmehua
1/2 dl säilyketölkin lientä
 
* Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 15 cm) pohjan ja reunan väliin.
* Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 6 minuuttia. Torttupohja saa jäähtyä vuoassa. Irrota pohja vuoan reunasta veitsellä.
* Täytettä varten pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon rahka, sitruunamehu, pilkotut persikat ja sokerit.
* Kuumenna 2 rkl säilyketölkin lientä pienessä kattilassa ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita hyvin. Siirrä vuoka jääkaappiin.
* Valmista tortulle pinta. Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella persikat, sitruunamehu ja 1/2 dl tölkin lientä tasaiseksi soseeksi. Kuumenna tilkka tölkin lientä ja sulata liivatteet liemeen.
* Kaada liivateseos ohuena nauhana persikkasoseen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada seos tasaiseksi kerrokseksi rahkatäytteen päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hyytyä 4 tuntia tai yön yli.

          ***

Laskurissa paukkui juuri 10t rikki. Hienoa!