Viikonloppuna moni varmaan laittoi siman käymään, minä myös. Teki mieli hieman kikkailla, kun ohjetta etsiessä löysin Dansukkerilta mielenkiintoisen marjasiman, joka antaisi helpotusta mustikoista edelleen pursuilevalle pakastimelle. Raparperisimaa täytyy ehdottomasti kokeilla, kunhan raparperit venähtävät täyteen mittaansa. Inkiväärisimakin kuulosti hyvälle, mutta päädyin kuitenkin tähän perinteiseen, pienen painostuksen jälkeen tosin. Käytin yhden sitruunan mehun sekä kuoren ja viipaloin vielä puolikkaan sekaan.
Kyllä sima tuoksuu ihanalle.
 
Sima

4 litraa vettä
250 g fariinisokeria
250 g (n. 3 dl) taloussokeria
1-2 sitruunaa
1/5 tl tuoretta hiivaa (ripaus kuivahiivaa) 
rusinoita + sokeria
 
Kiehauta noin puolet vedestä ja kaada se sokerien päälle. Sekoita loput vedestä sekä puristettu sitruunan mehu (kuori+ viipaleet) joukkoon. Liuota hiiva kädenlämpöiseen seokseen. (Helpoiten onnistuu, kun liuotat hiivan ensin nestetilkkaan ja sekoitat sitten seokseen.) Sekoita ja anna siman käydä huoneenlämmössä 1–2 vuorokautta.
Pullota sima. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa.
Mikäli haluat tummempaa simaa, käytä yksinomaan Fariinisokeria.