Pari viikkoa sitten, kun puissa ei ollut vielä lehtiä lähdin lähimetsään keräämään koivun oksia. Pajutöitä olen jonkin verran aiemmin tehnyt, risutyöt ovat uusi haaste johon päätin tarttua. Risusydän-blogista löytyy roppakaupalla tosi kauniita risuista väännettyjä lintuja. Aloitin kuitenkin hieman simppelimmästä sydänkranssista, johon löytyi hyvät ohjeetkin. Alkukankeuksien jälkeen homma sujui sukkelaan. Jämärisut jäivät lojumaan pihalle ja äitini ihastellessa tuotostani tekaisin vielä hänellekin synttärilahjaksi samanmoisen. Jäin vielä haaveilemaan korennosta tai risusydämestä, mutta eipä se taida ihan heti onnistua, kun koivuista saa jo vastan.