Kakkukokeilulistalla seuraavana oli pavlova. Pastanjauhajat olivat tehneet sitä kevään ruokablogimiittiin ja siitä se ajatus sitten lähti.. Heidän aiemman minipavlovapostauksen kommenttilootassa kehuttiin Nigellan suklaapavlovaa, josta sitten vääntyi pienperheen mansikkainen versio. 
Mansikathan olivat (yllätys, yllätys) espanjalaista "näyttää hyvälle - missä maku?"- lajiketta. Makean pohjan ja täytteen kanssa ne kuitenkin toimivat erittäinkin hyvin.

Suklaa-mansikkapavlova (6 annosta)

pohja
4 munanvalkuaista
200 g (reilu 2 dl) sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
vajaa 1 tl valkoviinietikkaa
(30 g tummaa suklaata rouheena)
 
täyte
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
mansikoita
tummaa suklaata rouheena
 
Vatkaa munanvalkuaiset napakaksi vaahdoksi. Lisää sokeri joukkoon lusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa. Siivilöi kaakaojauhe vaahdon päälle ja kaada joukkoon etikka. (Lisää myös suklaarouhe.) Sekoittele varovasti tasaiseksi seokseksi.
Levitä taikina leivinpaperin päälle pyöreäksi levyksi. Nosta taikina hieman korkeammiksi reunoilta niin täyte pysyy keskellä. Paista 150 asteessa noin tunnin ajan. Anna kakkulevyn jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljasokeri ja vaniljakreemijauhe. Levitä kakkulevylle kerma ja sen päälle puolitetut mansikat. Koristele suklaarouheella.