Malta ei esittäytynyt (ainakaan meille) minään gourmèt-mekkana. Ravintoloiden ruokalistat olivat vallanneet lukuisat pizzat, myös pasta-annoksia löytyi moneen lähtöön. Hotellimme alakerrassa oli suosittu pizza/ pastapaikka Vecchia Napoli, jonka pizzat paistuivat puu-uunissa. Ja kokoa löytyi niin, ettei mitään järkeä! Varsinkin tuo calzone näytti syömättömän suurelta. Hyviähän ne toki olivat, ei käy kiistäminen. Yhtenä iltana, eräässä toisessa paikassa, tilasin pieneen nälkään alkuruokapastan ja sain eteeni mielettömän annoksen. Laskusta piti vielä varmistaa, että kyseessä tosiaankin oli alkuruoka..

Joiltakin listoilta saattoi löytää myös maltalaisia herkkuja, kuten kani eli fenek. Villit jänikset on metsästetty saarelta sukupuuttoon, mutta kasvatettuja kaneja löytyy. Ravintola Kandles tarjosi kania hunnutettuna punaviini-tomaattikastikkeella, joka harmi kyllä jyräsi lihan maun alleen. Annos sisälsi erinäisiä paloja pitkäkorvasta, löytyipä siitä myös maksa! (Kuva on kaamea salamavalaistuksineen, mutta lienee parempi kuin ei kuvaa lainkaan..)

La Meressä, joka on näköjään rankattu Tripadvisorissa Valletan ykkösraflaksi, maistoimme toista maltalaista herkkua beef olivesia eli bragjolia. Lihakääryle on täytetty jauhelihalla, maltalaisella makkaralla sekä pekonilla ja muhitettu tässäkin tapauksessa punaviini-tomaattikastikkeessa. Listalta löytyy perinteisten välimeren herkkujen lisäksi intialaista ja arabialaista ruokaa. Shawarma dajaj, joka sisälsi mm. arabialaisittain maustettua kanaa, pitaleipää ja hummusta maistui myös.

Reissun ehkä ihan parasta evästä saimme Mdinan kaupungissa. Kuten jo todettua, suurin osa ruokapaikoista siellä oli avoinna vain iltaisin. Valinnanvaraa ei juuri ollut ja nekin vähät paikat tarjosivat vain kevyttä lounasta. Papuja, porkkanaa, tomaattia, sipulia, valkosipulia, juustoa, yrttejä. Ainakin näitä löytyi täytetyistä ftira-leivistä ja ihanaista marinadia vieläpä kostukkeena. Ravintolan nimi ei jäänyt mieleen, mutta tunnelmaa siitä löytyi..

..ja holvikaarikattokin!

Mdinan "pakko-käydä" kahvila Fontanella tea garden tarjoaa upeiden maisemien lisäksi pitkän listan erilaisia kakkuja, jättikokoisina paloina tietysti. Marenki-mansikka-kerma yllä ja suklaa-kirsikka alla. Sokerihumalassa hoiperrellen kassan kautta bussiin ja takaisin Sliemaan.
Valletassa tovin jonotus jäätelötiskillä palkittiin appelsiinijuustokakun- ja kirsikanmakuisilla annoksilla. Jälkimmäinen  hävisi tätä kuvatessa parempiin suihin, ennen kuin ehti sulaa ja valua rinnuksille. Sisilian Taorminassa helteisenä päivänä maistuivat raikkaat lime- ja sitruunasorbetit.

Kaikki ruokakaupat sijaitsivat samalla suunnalla ja olivat jotenkin vaikeita löytää. Ovensa ne sulkivat illalla jo kahdeksalta ja sunnuntaina auki olivat vain harvat ja valitut eli ne hinnakkaimmat. Scotts ja pari pienempää oli testattu kunnes toiseksi viimeisenä päivänä löytyi sitten iso 3-kerroksinen Tower supermarket. Pitkät tiskit juustoja ja tapaksia sekä kiva valikoima lounaseväitä, kuten salaatteja ja focacciaa (valkosipuli-mozzarella). Että maistuikin simppeli eväs parvekkeella hyvälle!

Viimeisenä katsaus eväisiimme Sisilian Taorminassa. Ravintoloita oli kymmenittäin vierivieressä. Valitsimme paikan, josta sai muutakin kuin pizzaa. Lihakääryleitä mozzarella-munakoisolla ja sienirisottoa. Olimme ainoat asiakkaat, mutta ruoan tulo kesti. Bruschetat talo "tarjosi" odotellessa. Miniatyyrimäiset kääryleet ja risotto ilman risottoriisiä, noh mitä näistä nyt olisi mieltä.. Valkkari oli todella hyvää, toivottavasti samaa jota lähti kotiinviemisiksi.