Ja tässä viimeinen osa tarjottavista. Ihan vaan vinkkinä itselleni ensi vuotta varten: VÄHEMMÄN RIITTÄÄ! Kakkuja jäi nimittäin sen verran tähteelle, että urakkakauhalla saatiin mättää muutama päivä.

Voileipäkakun tein viime vuoden malliin. Paitsi: Iso paketti paahtoleipää tuon kokoiseen kakkuun ei riitä, tarvitaan pikkupaketti lisää. Korjaus tehty ohjeeseen. Myös inhottavasti valuva päällys vaihtui tuorejuusto-partaäijäseokseen. Ruusut eivät ole lohta, vaan tomaatin kuorta (moni vieras nimittäin luuli, että kala-allergikko oli vallan rohkeaksi heittäytynyt). Täällä ohjeistusta niihin. Myös pienellä, terävällä veitsellä kuoriminen onnistuu. Minun kuorimaveitselläni ei tullut kuin sanomista..

Suolaiseksi kasvisversioksi tein pitkään kokeilulistalla olleen tomaatti-mozzarellapiirakan Kinuskikissalta. En aiemmin tykännyt parmesaanista, mutta joku aika sitten sitä uudelleen maistettuani se olikin hyvää. Piirakkaa varten ostin ison palan, joten jämälle olisi käyttöä keksittävä lähiaikoina. Laitoin kommenttilootassa olleen suosituksen mukaan pohjaan tuoretta timjamia ja basilikaöljynkin piirakan päälle jo ennen uuniin laittoa. Näin jälkikäteen veikkaan, että öljyä ei välttämättä tarvita. Juustoista kun rasvaa kuitenkin irtoaa ja pohja on rasvainen. Basilikan lehtiä voisi laittaa tomaatti- ja mozzarellasiivujen väliin.

Tomaatti-mozzarellapiirakka

pohja
200 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
tuoretta timjamia
1 ½ rkl vettä

täyte
2 rkl Dijon-sinappia
1 ½ dl parmesan-raastetta
6-8 luumutomaattia
250-300 g mozzarellaa
suolaa
mustapippuria

basilikaöljy
½ dl oliiviöljyä
½ ruukkua basilikaa
½ (tai 1 pieni) valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

Voitele piirasvuoka (halkaisija 24-26 cm)(laitoin leivinpaperin). Yhdistä nyppien margariini, jauhot ja timjami. Lisää vesi. Painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 min.
Sivele pohja sinapilla ja ripottele päälle parmesan-raaste. Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Lado viipaleet vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista 225 asteessa 20-30 min.

Sekoita oliiviöljy, basilikanlehdet ja valkosipuli sauva/ tehosekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele basilikaöljyä piirakan päälle ennen tarjoilua. Koristele piirakka basilikan- ja rucolanlehdillä.