Haussa oli helppo, nopea herkku pienen porukan kahvipöytään. Suosikeissa alkaa olla aika täyttä, joten sitä osastoa oli syytä käydä tutkailemaan. Lunni oli leiponut vaahterasiirappisen mustikkajuustokakun ja jokin siinä oli minua koskettanut, luultavasti tuo siirappi. Vaahterasiirappi itsessään on taivaallista ja oivallista myöskin aiemmin väkerretyssä pekaanitortussa, mutta..

Hieman tunkkaisen efektin se antoi tähän juustokakkuun. Kahvittelijat kyllä kehuivat eli ilmeisesti tykkäsivät. Loppu kakku syötiinkin sitten viikon mittaan kaksin voimin. Kanssaruokailijan kommentti löytyy otsikosta. Oon kyllä tehny parempaakin.

Mustikka-vaahterasiirappijuustokakku (halk. 20cm:n irtopohjavuokaan)
 
pohja
90 g (n. 7 kpl) Digestive-keksejä
45 g margariinia
 
täyte
400 g Philadephia-tuorejuustoa
1 dl vaahterasiirappia
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl perunajauhoja
3 munaa
100 g mustikoita
 
Murskaa Digestivet ja sekoita hieman pehmenneen margariinin kanssa. Painele mahdollisimman pienen (halkaisijaltaan n. 20 cm) vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.
Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.
Sekoita kulhossa tuorejuusto, vaahterasiirappi, sokerit ja perunajauhot tasaiseksi seokseksi. Vatkaa (käsinvatkaus riittää) munat joukkoon yksi kerrallaan. Ripottele mustikat joukkoon ja kääntele varovaisesti niin, että mustikoista irtoaa hieman väriä.
Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa n. tunnin ajan.