Tänäkin jouluna lahjani ovat pääasiassa syötäviä. Väänsin keksitaikinat edellisenä iltana ja seuraavana aamuna vain kaulitsin, pyöritin, painelin ja paistoin. Meni siinäkin aikaa, koska loppulaskelmaksi sain 130 kpl. Toiset onnistuivat, toiset eivät niinkään. Mutta jos keksejä on 4 eri laatua, ei kaikkien tarvitse täyttää standardeja. Kaikki kuitenkin loppujen lopuksi maistuivat kekseiltä joten tehtävä suoritettu!

Kaneliässät ovat ehkä niitä perinteisimpiä joulupikkuleipiä. Maistuvat jopa minullekin ja ovat kimaran ainoita jotka näyttävät siltä miltä pitääkin! Tankoja pyörittäessä taikinaa kannattaa jauhottaa mahdollisimman vähän, jotta kaneli-sokeri tarttuu pintaan.

Kaneliässät (35 kpl)

100 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)
0,75 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
pinnalle
0,5 tl kanelia
0,5 dl sokeria
 
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
Nosta taikina jääkaappiin viilentymään ainakin puoleksi tunniksi.
Leivo taikinasta pitkiä sormen paksuisia tankoja. Leikkaa tangoista noin 10 cm:n paloja.
Sekoita kaneli ja sokeri lautasella. Kierittele taikinatangot sokerissa, käännä S-muotoon ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista kaneliässiä 175-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia, kunnes ässät saavat hieman väriä pintaansa.

Lumikakkuset bongasin viime hetkellä Lunnilta. Näyttivät aivan pieniltä ruisleiviltä, oih! Kun kaikkia aineksia oli saatavilla pääsivät nämäkin kimaraan. Lopputulos: ööö.. niin mitkä ruisleivät? Kakkusia yritin vielä pelastaa/ pilata lisää ripottelemalla tomusokeria päälle.

Lumikakkuset (25 kpl sain minä)
 
100 g tummaa suklaata (70%)
60 g voita (leivontamargariinia)
1 1/2 dl fariinisokeria
1 muna
1/2 tl vaniljasokeria (ei edelleenkään ollut)
1/2 tl kardemummaa
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakoajauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1/4 dl maitoa

lisäksi
sokeria
tomusokeria

Ota voi huoneenlämpöön ajoissa. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa varovaisesti, laita sivuun jäähtymään. Vatkaa pehmeä voi fariinisokerin kanssa kuohkeaksi, lisää muna, vaniljasokeri, kardemumma ja hieman jäähtynyt suklaa, vatkaa tasaiseksi.
Sekoita toisessa kulhossa keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Kaada maito sokeri-munaseokseen ja siivilöi joukkoon jauhoseos, kääntele tiiviiksi taikinaksi. Ota taikina kulhosta, painele se jauhojen avulla noin kolmen sentin paksuiseksi pötköksi ja laita kylmään jäähtymään.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Ota taikina parin tunnin kuluttua kylmästä ja leikkaa se kahteenkymmeneen samankokoiseen palaan. Pyörittele palat kämmenten välissä palloiksi, litistä hieman. Kaada yhteen astiaan sokeria, toiseen tomusokeria, ja pyörittele pallot ensin tavallisessa sokerissa, sitten tomusokerissa. Paista uunissa noin 14 minuutin ajan, tai kunnes keksit ovat kunnolla halkeilleet.

Inkiväärisydämien taikina jäi melko löysäksi ja kaulitusta taikinasta oli haasteellista ottaa muotilla keksejä. Laitoinkin taikinalevyn välillä hetkeksi pakastimeen. Helpotti huomattavasti. Jälkiviisaana on helppo todeta munalla voitelun olleen turhaa, koska en laittanut raesokeria koristeeksi. Pinnasta olisi tullut paljon kauniimpi ilman voitelua. Sydämien ilmettä yritin kohottaa suklaakasteella. Puolet tummaan, puolet valkosuklaaseen (olivat kuvaushetkellä jähmettymässä).

Inkiväärisydämet (35 kpl)

100 g voita (leivontamargariinia)
0,75 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä
1 tl vanilliinisokeria
0,25 dl kuohukermaa
(voiteluun muna ja koristeluun raesokeria)
 
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna, sekoitetut kuivat aineet ja kerma. Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa 2–3 tuntia.
Kaaviloi jauhotetulla alustalla taikinasta levy ja ota siitä sydänmuotilla pipareita. Voitele sydämet munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista sydämiä 180 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä pikkuleivät.

Kookospikkuleipien taikina oli parasta, koska kookos on parasta. Aika rasvaistahan se toki oli ja paistaessa keksit levisivät kauralastumaisiksi. Pöh, olivat niin kauniita ennen uuniin menoa. Loppuvaiheessa ne myös ruskistuivat melko nopeasti reunoilta, tarkkaile siis uuniasi etteivät pääse palamaan!

Kookospikkuleivät (35 kpl)

2 dl (75 g) kookoshiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (ei ollut)
100 g voita
1 muna
pinnalle
1 dl (n.30 g) kookoshiutaleita

Sekoita kookoshiutaleet, vehnäjauhot, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Lisää paloiteltu voi ja muna. Sekoita käsin tasaiseksi. Anna taikinan jähmettyä jääkaappissa 30 - 60 min. Muotoile taikina jauhotetulla leivinpöydällä tangoksi. Leikkaa se 30 tasakokoiseen palaan. Pyöritä palat palloiksi. Kaada n. 1 dl kookoshiutaleita lautaselle. Kierittele pallot kookoshiutaleissa. Paina hiukan kädellä, niin että kookoshiutaleet tarttuvat. Nosta pallot leivinpaperille pellille. (Paina haarukalla ristisuuntiin niin, että pallot litistyvät hiukan.) Paista 200 asteessa 8 - 10 min. Tarjoa teen tai kahvin kanssa.