Jep, näin kävi. Pitkä oli projekti, mutta viimein sain ostettua paketillisen soijarouhetta.

Avussa Jani Toivola esitteli lempiruokiaan ja tämä pinaattinen lasagne oli yksi niistä. Jokin ohjeessa kosketti, tosin pelkäsin, ettei se maistuisi miltään. Lisäsin siis vähän mausteita pinaattikastikkeeseen, varmuuden vuoksi.
Ei ollut ihan perinteisen lasagnen makuista tämä; papuja, raejuustoa, munia ja normi juustokastikekin puuttui. Oikein maistuvaa kuitenkin. Ja vaikka ohje näyttää pitkälle, monimutkaisellekin, nopeasti se kuitenkin valmistui työpäivän päätteksi.

Mitähän kaikkea kivaa tuosta soijarouheesta vielä keksisikään? Pitänee kääntyä Pippurimylly-blogin puoleen.

Soijarouhe-pinaattilasagne
 
n. 15 kpl täysjyvälasagnelevyjä
 
soijaseos
2 dl tummaa soijarouhetta
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
 
tomaattikastike
2 isoa tomaattia kuutioina
1 iso punasipuli
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 tlk (400g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
nippu basilikaa silputtuna
ripaus mustapippuria ja suolaa
 
pinaattimuhennos
200 g tuoretta pinaattia (laitoin 2 rasiaa = 140g)
1 prk (250g) raejuustoa
1,5 dl (soija)kermaa
2 kananmunaa
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa (+valkopippuria ja muskottipähkinää)
 
väleihin ja päälle
150 g juustoraastetta

Valmista soijarouhe. Keitä vesi ja kasvisliemikuutio. Lisää joukkoon soijarouhe ja sekoita koko ajan. Anna kiehua hiljalleen 5 minuuttia kunnes rouhe turpoaa. Jouduin lisäämään vettä, koska soijarouhe imaisi tuon pari desiä hetkessä.

Kuutioi tomaatit ja silppua sipulit. Kuullota sipulisilppu öljyssä läpikuultavaksi. Lisää tomaattikuutiot ja sekoita. Lisää tomaattimurska ja pavut ja anna seoksen muhia 10 minuuttia. Mausta. Sekoita joukkoon turvonnut soijarouhe.

Valmista pinaattimuhennos. Ryöppää pinaatinlehdet nopeasti kiehuvassa vedessä. Valuta ja purista vesi pois. Hienonna pinaatti ja sekoita joukkoon raejuusto,kerma ja munat. Mausta.

Kokoa lasagne voideltuun vuokaan. Asettele vuoan pohjalle lasagnelevyjä. Lisää päälle kerros tomaattikastiketta ja pinaattimuhennosta. Tee samanlaisia kerroksia kolme lisää. Lisää väleihin ja päälle juustoraastetta.

Kypsennä lasagnea 200 asteessa n. 45 minuuttia.