Viikonloppu-aamuna innostuin leipomaan pitkästä aikaa leipääkin: Makeaa ja suolaista puutarhasta- opuksen peltileipää. Heittelin taikinan sekaan myös pellavan- ja auringonkukansiemeniä ja korvasin osan vehnäjauhoista speltillä. Yrttitahnan sijaan silppusin taikinaan kourallisen basilikanlehtiä (en tuota öttiäistä joka puskaan oli pesiytynyt).

Pehmeä peltileipä
 
½ l piimää
1 pala hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 dl kauraleseitä
2 dl ruisjauhoja
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
 
(päälle kauraleseitä ja 2 dl juustoraastetta)
 
Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää loput ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja levitä taikina sen päälle ohueksi levyksi. (Ripottele pinnalle hiukan kauraleseitä ja juustoraaste.
Kohota leipää ilman leivinliinaa 20 minuuttia. Kuumenna uuni 225-asteiseksi ja paista leipää hiukan keskitason alapuolella noin 15 minuuttia eli kunnes se on kypsä. Anna leivän hiukan jäähtyä ja leikkaa se sitten reiluiksi ruuduiksi. Sekoita tarjolle levite tuorejuustosta, rahkasta ja valkosipulista.