Pari viikkoa sitten vietettiin pienimuotoinen talviloma suosikkikaupungissamme Tampereella. Aikomuksena oli nauttia hyvästä ruoasta, juomasta ja musiikista. Ja se miksi tämän kirjoittamisen aloittaminen oli niin vaikeaa löytyy tuosta ensin mainitusta.
Millaista on hyvä ruoka? Jos menen ravintolaan toivon saavani makuelämyksiä joita en kotona saa. Tykkään kyllä ihan peruskotiruoasta; makaroonilaatikosta, hernekeitosta, lihapullista jne, mutta en mene syömään niitä ravintolaan, koska teen ihan tarpeeksi hyviä itsekin. Sama homma on keiton, pastan tai salaatin kohdalla. Minusta ne on melko helppo toteuttaa kotonakin joten yleensä ne menusta skippaan. Meren antimet -osaston ohitan allergian vuoksi. Mitä jää jäljelle?



Kai paljonkin, mutta herää epäilys vaadinko liikaa, ovatko odotukset liian suuret, valitsemmeko ihan väärät paikat? Vai onko suurimman osan ravintoloista ideana valmistuotteet jotka otetaan vain pakastimesta/ pussista, lämmitetään ja tarjoillaan asiakkaalle? Niinkuin nyt tämä hampurilaisasia. Valmissämpylä (säilyy avaamattomassa pussissaan maailmanloppuun asti), teollinen pakastepihvi, pilkotut kasvikset, juustosiivu, majoneesia ja bbq-kastiketta tuubista. Siinä meillä mehevä ja muhkea (Roastin oma kuvaus) Black Angus burger ja 15€ kiitos!

Menen kesällä Savoon keskelle ei-mitään, kauaksi lähimmästäkään valtatiestä, minne turisti ei vahingossakaan eksy ja saan aivan täydellisyyttä hipovan burgerin sekä ranskalaiset halvemmalla ja vielä iloisemmalla palvelulla. Herra omistaja käy vielä varmistamassa, että pihvi on medium niin kuin tilattiin. Syön ulkona koivujen katveessa järven kimmeltäessä vieressä. Saan hanasta muutakin kuin perusolutta ja chiliä kaipaava saa korillisen kastikkeita, joilla saa riittävän polton mennessä ja tullessa. Ero on aivan käsittämätön!

Plussat Roastille siitä, että brändäys upposi meihin kuin häkä. Rouhea ravintola, lähiruokaa, korkealaatuisia raaka-aineita. Se mielikuva, että tämä olisi juuri meille sopiva. Paikka oli melko epäsiisti, edellisten asiakkaiden ruoanjämät olivat pöydällä. Tarjoilijaa kiinnosti kaksi asiaa: mitä tilataan ja millä maksetaan. Ei se millä syödään (välineet piti itse hakea viereisestä pöydästä) tai maistuiko ruoka. Yritettiin vilkuilla lähipöytäläisten ilmeitä kun söivät omia burgereitaan. Vaikea sanoa, kai he tykkäsivät.

Seuraavana päivänä nähtiin paikallista kaveria yllättäen taas wingsien äärellä, Suomen ensimmäisessä siipipaikassa SiipiWeikoissa. Siivistä en ymmärrä mitään, muutaman voin syödä, mutten mitään kiksejä niistä saa joten niitä en kommentoi. Kovasti tuntuivat toiset tykkäävän.

Illan ruokailuelämys tapahtui Ruby & Fellasissa maksan (yön yli Stoutissa hautuneen lampaan puuttuessa) ja Picnic sandwichin merkeissä. Maksa oli ihan jees. Kana-vuohenjuustoleipäkin oli ihan jees, mutta kylmä ja valituksen jälkeen tuli uusi annos mikä ei edelleenkään kovin lämmin ollut. En jaksanut enää valittaa, nukkumaanmenoaikakin alkoi lähestyä. Pahoitteluna tarjoiltiin ilmaista juomaa molemmille, plussat siitä. Eat.fi:ssä oli joku kokenut paikan yrtti-valkosipuliranskiksista makuelämyksen, mutta eivät ne minusta mitään tavallisia kummempia olleet. Jos mahassa olisi tilaa ollut jälkkärille olisi yllättävä valinta ollut paneroitu, uppopaistettu mustamakkara minttumansikoilla. Friteerattu snickers taitaa olla jo vanha juttu, mutta kokematta sekin.



Ja sitten niihin matkan parempiin elämyksiin. Vohvelikahvilassa oli tarkoitus vierailla jo kesällä, kun kaupungissa lomailtiin. Jotenkin se vaan jäi, mutta nyt asia korjattiin. Aivan ihana pikkuinen, vanhan ajan henkeä huokuva kahvila. Suolaisia ja makeita vohveleita tilauksen jälkeen paistettuna. Asiaa! Kinkkuvohveli raejuustolla, suolakurkulla ja punajuurella sekä omenavohveli kermavaahdolla = ihana aamiainen. Eihän tuota voi kun suositella!



Tampereen pubit ovat varmaankin Suomen parhaat. Samoja hyviksi todettuja paikkojahan täällä tulee joka kerta kierrettyä. Plevnan simaa (kohtahan on vappukin!) ja vehnää tietysti sekä Naamojen erikoisuuksia. Siiderihampaan kolotukseen löytyi tällä kertaa uutta Prykmestarin ahomansikka-raparperia. Pubikiertueen uusia kuppiloita olivat:

* Pohjoismaisiin juomiin keskittynyt Nordic (ylä-oikea) jossa Savuruis hanasta maistui tuhannesti paremmalle, kuin joskus aikoinaan pullosta, kuin meetwurstireissaria olisi haukannut. Tiskin takaa löytyi asiantuntemusta ja seinältä kiurujen yötä! Täällä todistettiin myös maailman nopein "snapsi+olut koiranulkoilutuksen lomassa" -veto.

* Todellista irkkutunnelmaa henkivä Salhojankadun pub (ylä-vasen). Nahkaisia nojatuoleja, tapetoitu katto, futista telkkarista. Jotenkin koskettavia ovat myös kanta-asiakkaat jotka käyvät tuopposen nauttimassa, tarjoilija tietää nyökkäyksestä mitä laitetaan. Olutvalikoima luonnollisesti valtava.