Elämäni toinen kebabkokeilu sujui ongelmitta. Nestettä tuli paljon mutta tuplakerros foliota esti sen valumisen uunin pohjalle. Kuten viimeksikin jotain mausta jäi puuttumaan verrattuna Turkin poikien vastaavaan (voiko näitä edes verrata?). Pitaleipäpalaset, kebabkastike, valkosipulikastike ja jogurtti pelastivat kuitenkin annoksen kiitettävän puolelle.

Kebab

650 g naudan jauhelihaa
1 rkl aromisuolaa
1 rkl mustapippuria

Aineet sekaisin ja sitten vaivataan. Aluksi käytin apuna taikinakoukkuja, mutta sitten siirryin pienin nyrkein hakkaamaan ilmoja pihalle.

Muotoillaan pitkulaksi ja kiedotaan tiukaksi paketiksi folioon sekä toiseen folioon.

Uuniin ritilälle 100 asteeseen 3 1/2 tunniksi. Annetaan vetäytä hetki ennen silppuamista.

Pitaleivät

2 1/2 dl vettä
1/2 pussia kuivahiivaa
2 rkl öljyä
1 dl sämpyläjauhoja
n.5 dl durumvehnäjauhoja
suolaa

Sekoita hiiva ja suola sämpyläjauhoihin. Lisää lämmitetty vesi ja öljy sekä loput jauhot vähitellen. Vaivaa kunnolla kunnes taikina irtoaa astiasta. Kohota kaksinkertaiseksi. Leivo 8 pullaa jotka kaulitset letuiksi. Jauhota leivinpaperi ja letut hyvin. Anna kohota liinan alla vielä 1/2 tuntia. Paista 250 asteessa 5-10 minuuttia uunin tehokkuudesta riippuen.