Rachel Rayn ohjeella tein bbq-leipiä (aika herkullisen näköinen kuva tuolla, itse en pystynyt aivan samaan..). Leipien täytteeksi laitoin punasipulia ja coleslawta. Majoneesin tein itse. Ohjeessa oli hämmästyttävän paljon suolaa joten sitä vähensin. Lihaa olisi saanut meillä olla enemmän, mutta pakasteessa sattui olemaan vain pikkupalat sisäfilettä. Toki tähän ulkofilekin kävisi. Kohmeisista lihoista leikattiin ohuita lastuja jotka paistettiin nopeasti kuumalla pannulla. Mausteeksi suolaa, pippuria ja bbq-kastiketta. Tällainen oluen kanssa nautittava pubiruoka on kyllä hyvää. Ehkä tomaatti tai jokin muu raikastava juttu olisi ollut tähän paikallaan.

Sämpylöiden kanssa oli melkoista säätöä ja loppujen lopuksi en tiedä määriä. Nesteenä käytin kuitenkin maustamattoman jogurtin jämät ja vettä. Jauhoina kaurahiutaleita, ruis-, ohra- ja vehnäjauhoja. Muuten mentiin ihan perussämpyläohjeen mukaan.

Coleslaw

kaalia
porkkana
 
majoneesi
     
1 keltuainen
1/2 tl sinappia
1 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl jauhettua valkopippuria
1 1/2 dl rypsiöljyä
suolaa

Suikaloi kaali ja raasta porkkana. Sekoita kulhossa keltuainen, sinappi ja mausteet. Vatkaa seokseen öljy muutama tippa kerrallaan ja sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Voit sekoittaa käsin, vatkaimella tai tehosekoittimessa. Sekoita majoneesi salaattiin.