Pari vuotta sitten eräissä bileissä joiden teemana oli "Chili" maistoin aikas ihanaa paholaisen hilloa. Näin pitkään sitten meni ennen kuin sain aikaiseksi sitä itsekin kokeilla. Samalla ohjeella mentiin. Väri jäi aika valjuksi, liekö johtunut tomaateista. Tavoistani poiketen jouduin tyytymään ulkomaisiin jotka eivät olleet ehkä riittävän kypsiä. Hillosta tuli yön yli jääkaapissa majailtuaan myös tosi tönkköä (huoneenlämmössä aikansa ollessaan se taas notkistui). Maku sen sijaan on kohdallaan! Minä dippailin hilloon nachoja.

Paholaisen hillo

800 g tomaatteja (tai 800 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa)
400 g punaisia paprikoita (laitoin vain yhden eli 200g)
4-6 punaista chiliä
6-8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt Dansukker Hillo-marmeladisokeria

Leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristiviillot ja pane ne 30–60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomaatit kylmän juoksevan veden alla. Irrota kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat. Pane tomaattilohkot paistokasariin. Jos käytät säilöttyjä tomaatteja, kaada ne liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan. Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa grillattujen liha- ja makkararuokien kanssa tai hampurilaisten, ruokien ja kastikkeiden mausteena.

EDIT: Hillo on myös aika herkkua vuohenjuuston kera burgerin välissä.