Viikko sitten lunastettiin yksi joululahjoistamme. Tai oikeastaan se oli tuon kakkoskokin työpaikaltaan saama lahjus, Delicardin lahjakortti. Maanantaina ilmoitettiin sinne mitä otetaan ja perjantaina se tuotiin kotiovellemme. Valittavana oli mm. juustoja, käsintehtyjä konvehteja ja erilaisia kalaisia juttuja (jotka automaattisesti skipattiin). Vähän harmillista, että suurin osa tuotteista oli ulkomaisia.

Jos olisin saanut ihan itse päättää, niin olisin luultavasti valinnut vuohen- ja viinitarhurinjuustot, joista ensimmäinen on jopa Suomesta. Finaaliin pääsivät kuitenkin ankanrinta ja peuranpaisti, joista jälkimmäinen otti niukan voiton ja matkusti Uudesta-Seelannista asti ruokapöytäämme. En osallistunut sen valmistukseen lainkaan, kuten en oikein syöntiinkään. Kovin piti rustoja, kalvoja ja muita inhotuksia paisti sisällään. Kyllä savolainen hirvenpaisti sentään on toista!

Savoijinkaalista, kesäkurpitsasta ja pekonista loihdittu lisäke sen sijaan oli huippuhyvää, sai silläkin mahansa täyteen. Ohje löytyi Delicardin sivuilta. Viinisuositustakin noudatettiin, etelä-afrikkalaista Nederburg edelroodia. Erittäin täyteläistä todellakin, ehkä liiankin.

Kaali-pekonipaistos

4 viipaletta pekonia suikaloituna
1 pieni varhaiskaali tai savoijinkaali
1 kesäkurpitsa suikaloituna
öljyä paistamiseen
2 rkl crème fraîchea
suolaa, pippuria
 
Poista kaalista kanta. Leikkaa kaalinlehdet isoiksi paloiksi( ja ryöppää. Anna jäähtyä). Paista pekonisuikaleet rapeiksi kuumalla pannulla. Lisää pannulle kaali ja kesäkurpitsa, paista hetki. Sekoita joukkoon crème fraîche ja mausta suolalla ja pippurilla.