Ihanan aurinkoinen vapaapäivä. Ensimmäinen kerta kotirannan jäällä.

Reippailun jälkeen muhkeaksi kohonnut focaccia uuniin..

ja nopeaa korvasienipastaa uudella pannulla. I love it!

Focaccia

6 dl vehnäjauhoja
6 dl durumjauhoja
1 pkt kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
6 dl vettä
 
oliiviöljyä
aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
oliiveja
rosmariinia
sormi/ merisuolaa
 
Sekoita hiiva, sokeri, suola ja puolet jauhoista keskenään. Lisää reilusti kädenlämpöinen vesi ja sekoita. Lisää loput jauhot. Vaivaa taikinaa kunnes se on tasaista, pehmeää ja kimmoisaa eli noin 10 minuuttia. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa puoli tuntia liinalla peitettynä.
Kaada taikina työpöydälle ja vaivaa kunnolla saadaksesi ilmat ulos. Kauli taikina noin 1,5 cm:n paksuiseksi levyksi ja nosta pellille öljytyn leivinpaperin päälle. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa.
Levitä öljy ja painele tomaatit, oliivit ja rosmariini kohonneen leivän pinnalle.
Paista uunissa 200-asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes leipä on kypsää. Mausta halutessasi sormisuolalla ja pirskottele päälle oliiviöljyä.
 
                                                              ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ja lopuksi vielä uutta ulkoasua blogiin, vanha alkoikin jo kyllästyttää.