Kun leivästä, pullista ja dippailtavista kanoista oli toivuttu, oli iltapalan aika. Viimeisimpiä eineksiä, joita vielä joku aika sitten ostin taitaa olla kaisersalaatti. Sittemmin olen yrittänyt pitää mahdollisimman E-vapaata linjaa, joten veikkasin, ettei salaatin kopioiminen ilman lisäaineita olisi ihan mahdoton tehtävä. Makkaraa en kuitenkaan lähtenyt suoltamaan itse, vaan se tuli HK:lta ja oli balkania. Sallin sen itselleni. Paprika kuuluisi myös salaattiin, mutta sen osuus on originaalissa niin pieni, että pudotin sen pois. Kastikkeesta tuli juuri sopivan etikkainen, hyvin alkuperäisen kaltainen.

Salaatin seuraksi tein (taas) todella huonon kasvispiirakan. Pyhä lupaus: ei enää yhtään kasvispiirakkaa ainakaan puoleen vuoteen. Ellei joku sitten todistettavasti ole löytänyt lyömätöntä reseptiä ja todennut sen maistuvankin joltain.

Kaiser eiku Balkansalaatti

7 dl kierrepastaa
sopiva pala balkania
pari maustekurkkua
pala purjoa
1 prk säilykemaissia
 
kastike
1/2 dl öljyä
1 rkl punaviinibalsamicoa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sinappia
valkopippuria
ripaus sokeria, chiliä ja muskottipähkinää

Keitä pasta suolatussa vedessä kypsäksi. Paloittele makkara ja maustekurkut, hienonna purjo. Lykkää salaattiainekset, valutetut maissit mukaanlukien kulhoon. Vatkaa kastikkeen aineet toisessa astiassa sekaisin. Määrät ovat arvioita, joten maista välillä ja lisää etikkaa tarvittaessa. Kastike saa olla tosi etikkaista. Sekoita kastike salaatin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa niin kauan kuin maltat.