MTR vai Fiskars pähkäiltiin viime viikolla. Festarit sateessa ei tällä iällä enää houkuttele. Siispä suuntasimme katseemme Fiskarsin majoitustarjontaan, joka kertoi tylysti, että täyttä on. Hieman viimetipassa olimme liikkeellä. No, mutta onhan Suomessa muitakin kivoja vanhoja kaupunkeja kuten... PORVOO! Muutaman ei-oon jälkeen löytyi Tuomiokirkon kupeesta ihastuttava 1800-luvun Kauppiasaitta yöpaikaksi. Suosittelen lämpimästi!

Raatihuoneen torin laidalta katseltiin turistivirtaa ja lähestyviä sadepilviä mm. aprikoositeen, purjo-aurapiiraan ja lime-valkosuklaakakun voimin. Näillä eväin jaksoi kierrellä lukuisissa pikkuputiikeissa mm. Pienessä suklaatehtaassa ja Brunbergin makeiskaupassa.

Hieman kauempaa löytyi myös J.L ja Fredrika Runebergin kotitalo.

Melko kehnoa maissikanaa ja ihan ok:ta saaristolaisnoutopöytää meille tarjosi Timbaali. Toinen ruokakokemus tapahtui Johansissa, jossa eteen kannettiin toisella yrittämällä mediumiksi saatua marmorifilettä ja todella pieni, mutta maukaspihvinen burgeri.

Jokiristeilyllä alitettiin monta siltaa ja ihasteltiin vieläkin suurempaan ääneen hyvin säilynyttä vanhaa kaupunkia.

Jälkilöylyt tarjosi mm. Porvoon PaahtimoSuomen pienimmästä siideritehtaasta olen muinoin jostain lukenut ja hanavalikoimaan pettyneenä päädyin Jenni Silvennoisen tuotoksen tilaamaankin. Raikkaassa siiderissä maistuivat suomalaiset omenat.

Kiitos Porvoo, oli kiva käydä!