Lähipiirissä on meneillään marsipaanikakkumania. On ollut tissikakkua, Salama McQueenia ja leppäkerttua. Ihan mielettömän hienoja luomuksia. Nyt kun kakulle oli tilausta, halusin minäkin tehdä sellaisen ja ihan viimeisen päälle hienon tietysti. Hommasin elintarvike- ja pastavärejä, siveltimiä, sokerimassaa ja marsipaania. Lumpeen lehdet ja heteen askartelin hyvissä ajoin sokerimassasta, että ne ehtivät kovettua muotoonsa pari päivää. H-hetki aamuna värjäsin, väkersin ja maalasin: lehti sokerimassasta, päällys marsipaanista, lumpeen lehdet siirapilla liimaten kukan muotoon ja siveltimellä elävyyttä kakun pintaan. Valmiin kakun tyrkkäsin kylmälaukkuun ja kurvailin parisataa kilometriä "juhlapaikalle". Perillä paikkailin matkan aikana tulleet kolhut.

Olihan kakulla tietysti pohja ja täytekin. Pohjana siis peruskääretorttupohja. Täytteeseen hain jotain uutta ja se löytyi Kotilieden ruokasivuilta. Idean lummekakkuun taas sain Kinuskikissalta, josta myös hyvät ohjeet koristeiden tekoon löytyy.

Lummekakku hyydytetyllä puolukka-kookostäytteellä

pohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
puolukkatäyte
1 dl puolukoita
1½ dl kermaa
1 liivatelehti + tilkka kuumaa vettä
 
kookosmoussetäyte
200 g tuorejuustoa
1,5 dl kookosmaitoa
½ dl tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
2 liivatetta + tilkka kuumaa vettä
 
kakun päälle
½ dl kermaa
2 pötköä (400g) valkeaa marsipaania
 
koristuksiin
elintarvikevärejä
pastavärejä

Valmista kääretorttupohja. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Kääntele taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla peitetyn pellin päälle. Kypsennä 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidun leivinpaperin päälle.
Valmista kookosmousse. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Notkista tuorejuusto. Lisää kookosmaito ja sokerit. Purista liivatelehdistä liika vesi, liuota ne kuumaan veteen, anna hetken jäähtyä ja lisää mousseen.
Valmista puolukkatäyte. Vaahdota kerma, soseuta puolukat ja yhdistä ne liivateseokseen.
Ota kääretortusta kolme irtopohjavuoan kokoista (halkaisija noin 20-24 cm) levyä. Voit koota kakun keskimmäisen levyn paloista.
Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan pohjan kokoinen pala ja laita se vuokaan. Paina päälle kakkulevy, kostuta ja levitä sen päälle puolukkatäyte. Paina päälle toinen kakkulevy, kostuta ja levitä päälle kookosmoussetäyte. Laita päällimmäiseksi kostutettu kakkulevy. Peitä kelmulla ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Päällystä kakku kevyesti kermavaahdolla, värjätyllä ja kaulitulla marsipaanilevyllä ja sokerimassasta tehdyillä koristeilla.