Syksy saapuu pataruokineen. Koska kaikenmoiset lihapadat on tullut kokeiltua moneen kertaan, tein pataruoka-avaukseni kanasta. Aika hemmetin hyvä avaus se olikin.

Suuret luulliset kanapalat toivat rustiikkista fiilistä. Kirpakkuutta sitruunasta, potkua chilistä ja suolaisuutta oliiveista. Nuo maut päällimmäisenä erottuivat. Ohje on Kotiliedestä pienin muunnelmin.
Jokin välimerellinen tai yrttinen kanapata voisi olla myös hyvää. Onhan tässä piiitkä syksy ja talvi aikaa toteuttaa haaveitaan.

Marokkolainen sitruunakana

3 luullista broilerin rintapalaa
2 rkl öljyä
2 isoa sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 tl raastettua inkivääriä
2 isoa kuivattua chilipalkoa
 
1 sitruuna
½ tl juustokuminaa
½ paprikaa
½ kurkumaa
½ rouhittua mustapippuria
2 tl suolaa
1 kanelitanko
5 dl vettä
1 nippu persiljaa
kourallinen kuorittuja manteleita
kourallinen oliiveja
 
Poista broilereista nahka ja paloittele kolmeen osaan. Ruskista palat kevyesti öljyssä. Siirrä pataan tai marokkolaiseen tagine-astiaan.
Kuullota silputut sipulit, valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää joukkoon mausteet, mantelit ja vesi sekä silputtu persilja ja oliivit. Raasta pestyn sitruunan kuori, purista mehu ja lisää liemeen. Kaada seos pataan broileripalojen päälle.
Kypsennä ruokaa padassa 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Tarjoa kuskusryynien tai riisin kanssa.