Käytiin lähimetsikössä samoilemassa ihan vaan jos sattuisi sieniä löytymään. Kanttarellit olivat haaveena ja muutama niitä löytyikin, kahden hengen risoton verran. Sitä on tehty täällä ennenkin. Nyt jätettiin vuohenjuusto pois, mutta valkkaria ja parmesaania ei unohdettu.

Viikon päästä edellisestä lähdettiin toiveikkaana samaan paikkaan, josko niitä olisi lisää noussut. No eipä ollut, taitaa olla uusille kanttarelliyksilöille jo liian myöhäinen syksy. Pöh, vähäiseksi meinasi saalis jäädä, kunnes alakerran mummo meni paljastamaan hyvät sieniapajat ihan talon nurkilta. Muutamia kanttarelleja, melko paljon mustia torvisieniä ja ihan simona suppilovahveroita. Jee! Suppissato taitaa olla tänä vuonna hyvä ympäri maata, useiden blogien kukkuraisista sienikorikuvista päätellen.

Koska meillä ei täällä väliaikaisasunnossa (jossa pari viikkoa sitten tuli vuosi (?!?) täyteen) ole pakastinta, täytyi sienet säilöä kuivaamalla. Pellille/ ritilälle leivinpaperin päälle maltillinen kerros sieniä, isommat kannattaa puolittaa kuivumisen nopeuttamiseksi. Lämpöä uunissa saisi olla korkeintaan 50 astetta ja uunin luukku tulisi jättää hieman raolleen, jotta sienistä haihtuva vesi pääsee ulos. Alkuun enempi innokas kuin älykäs tyrkkäsi peräti neljä pellillistä suppiksia ja torvisieniä uuniin. Mitään kiertoilmaahan ei ollut valittavana, joten eihän sitä lämpöä joka väliin riittänyt, vaikka peltien paikkoja vaihtelinkin. Kaksi pellillistä onnistui, kaksi ei. Virheistä oppii ja seuraaviin satseihin laitoinkin vain kaksi peltiä. Näin oli hyvä ja sienistä tuli rapsakoita jo 12 tunnissa.

Vähäiset kanttarellit ja osa suppiksista käytettiin tuoreeltaan lämpimiin leipiin. NAM!

Sienileivät