Tykkään kuulujen suunnittelijoiden tuunaamista maitopurkeista (Paola Suhonen on ihana ja hänen kanavatyölehmäpurkkinsa paras). Toinen juttu on taas, miten hienon kuvan omaavan tyhjän maitopurkin voisi laittaa tyylikkäästi esille, kun leikkikioskikin jäi lapsuudenkodin leikkimökkiin? "Onneksi" ei tarvinnut kauan pähkäillä, koska laktoosittomat maidot eivät ole uudistusta saaneet. Mikä vääryys! 

Meillä kumpikaan ei maitoa juo paljaaltaan. Mies käyttää sitä kahviin, minä satunnaisia (xante)kaakaoita lukuunottamatta vain ruoanlaittoon ja leivontaan. Itse kestän laktoosia, mutta laktoositon maito taas kestää kauemmin hyvänä avattuna. Maussa ei ole mielestäni eroa (korkeintaan parempaan suuntaan).

Arkiruoanlaitto on välillä nihkeää, kun ei millään keksi uutta, helppoa ja nopeaa evästä. Mutta sitten muistin, miten pienenä tyttönä, vanhempien mökin ollessa vielä mökki eikä heidän kotinsa, äidillä oli tapana tehdä leivinuunissa ohrapuuroa. Ei mitään pikaruokaa, mutta halpaa ja helppoa ainakin. Parasta on ruskeaksi paistunut pinta.

Ohrauunipuuro

Mittaa ohrasuurimot voideltuun uuninkestävään vuokaan. Lisää maito ja suola ja anna kypsyä 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 1½ tuntia. Anna vetäytyä jonkin aikaa uunista ottamisen jälkeen.

Viime viikonloppuna ulkoilun, käsitöiden ja peiton kotiuttamisen lisäksi päätettiin tehdä hyvää ruokaa (no ei olla ikinä huonoa yritettykään). Etlarissa oli esitelty meksikolaishenkinen ateriakokonaisuus otsikolla "Papua, pihviä, tulta ja tomaattia", jonka uskoin olevan sellaista. Siispä mies iski kyntensä lihaan, itse ryhdyin puuhastelemaan avokadojen ja polentan parissa..

Mitäs niistä sitten syntyikään? No ihan mukiinmenevää chili con carnea, hemmetin iso satsi guacamolea ja melko jännää maissileipää.

Chili con carnesta tuli vähän vaisua. Miten kokolihasta onkin niin vaikea saada todella mureaa nykyään? Sellaista, että se hajoaa koskettaessa. Liekö syynä sähköuuni vai lihan laatu, muttei vaan onnistu, vaikka hauduttaisi tuntitolkulla (jouluna leivinuunissa pari tuntia muhinutta mureaakin mureampaa hirven vasan paistista tehtyä pataa tuli ikävä). Mies teki joskus viime vuoden puolella chili con carnea jauhelihasta Jamien reseptillä ja se oli enemmän minun mieleeni.

Chili con carne

Paloittele liha ja hienonna sipulit. Poista paprikasta sisus ja kuutioi. Ruskista lihat pienissä erissä, mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Kumoa lihat pataan. Kuullota sipulit ja paprikat ja kaada pataan. Lisää vesi ja mausta fondilla, chilillä ja sokerilla. Lisää tomaatit ja pyre. Anna hautua hiljalleen pari tuntia kunnes liha on pehmeää. (Tämä tehtiin uunissa 175 asteessa ja puolivälissä mukaan lisättiin pavut.)

Guacamolelle piti nachojen dippailun lisäksi keksiä jotain muutakin käyttötarkoitusta, kun kokki enempi innokkaana kuin älykkäänä teki koko satsin kahdelle. Todistettavasti siihen voi siis dippailla myös ruisnappeja. Jos et ole järkkäämässä vähintään 10 hengen tupareita tai muita kinkereitä, suosittelen puolittamaan tai kolmasosittamaan reseptin. Tähän ei näköjään tullut valkosipulia lainkaan.. Hyvää oli silti.

Guacamole

Kaavi avokadojen hedelmäliha. (Kalttaa tomaatit kuorettomiksi ja poista chilistä siemenet.) Soseuta kaikki aineet ja anna vetäytyä viileässä tunnin verran ennen tarjoilua.

Maissileipä

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa munat ja maito sekaisin toisessa kulhossa. Lisää sulatettu voi. Yhdistä kuivat aineet ja munamaito, lisää maissi ja juustoraaste. Kaada taikina leivinpaperoituun vuokaan ja paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Kokeile leivän kypsyyttä tikulla.

Millä todennäköisyydellä reunapitsin jako menee etukäteen laskematta silmukalleen tasan? Lottoarvontaa odotellessa..

..sämpylöitä! Tällä kertaa ne sisälsivät spelttiä, ohraa, ruista hiutaleena ja jauhona, vehnää, seesamin- ja pellavansiemeniä.

Viime joulukuussa olin pari viikkoa koiravahtina Helvetin maisemissa.

Tänä jouluna perinne jatkui.

Päiviä oli vain vähemmän, kuten myös koiria, puiden kantamista, lunta ja pakkasta.

Enemmän taas seuraa, jouluruokia ja lautapelejä.

Täällä ei ole tarjolla piparia eikä torttuja, vaan edelleenkin Intiaa! Käydään siis käsiksi viimeiseen osaan.

Tuoreet, etelän auringon kypsyttämistä hedelmistä juuri puristetut mehut virkistivät nahkojaan tiristeleviä turisteja myös Intian valtameren rannoilla. Appelsiinimehu oli todella (tiivistemehuun tottuneelle jopa liiankin) makeaa ja banaanit jotenkin erityisen hyviä; raikkaita, ei niin tunkkaisen äklöjä millaiselle kypsät yksilöt kotona mielestäni maistuvat. Oli mehua melonista, ananaksesta ja limestä. Viimeksi mainittua ei olisi kyseiseksi tunnistanut, enemmänkin se maistui makealle sitruunalle ja kovin keltaistakin oli. Muutamana päivänä rannoilla kaupusteltiin kokonaisia kookospähkinöitä, joihin tökättyjen pillien avulla mehun sai nauttia. Jäi harmittamaan, ettei niitä kokeiltu.

Vedellä jatkettu ja suolalla, sokerilla tai hedelmillä (banaani, ananas, lime, mansikka) maustettu jogurtti eli lassi on Intian erikoisuus ja vieläpä hyvä sellainen. Paikallisten tapa on nauttia se mm. ruoansulattajana aterian jälkeen, meille se kävi hyvästä välipalasta.

Markkinoilla Intian yksi tärkeimmistä vientituotteista eli tee kuului mausteiden ohella meidän ostoslistallemme. Laatuja löytyi, noh.. muutama.

Sokeriruokomehunpuristuskärryjä näkyi monessa kadunkulmassa. Laitteet ja astiat näyttivät ei-niin-hygienisiltä, joten emme lähteneet kokeilemaan onneamme.. Siltikään, ettei koko kahden viikon aikana, hämmästyttävää kyllä, ollut minkäänlaisia vatsavaivoja, vaikka varoitetut jääpalat, jäätelöt ja katukeittiöt tuli vedettyä.

Sitten vahvempiin aineisiin.. Intian suurin ja tunnetuin olutmerkki on Kingfisher (joka on myös lentoyhtiö) eikä logoon voi olla törmäämättä. Peruslageria ilman kikkailuja, hyvä seuralainen mausteiselle ruoalle. Pienen ravintolahinta 40 Rps (0,57€) eli halpaa kuin mikä. Goan oma olut King's on jopa jokusen rupian halvempaa.

Eihän se ole maa eikä mikään ellei pontikkaa tiputella. Goassa sitä tehdään kookoksesta ja cashewpähkinöistä. Fenin maku ja haju on juurikin niin kamala, kuin yli 40% viinan kuvitteleekin olevan eli "erittäin alkoholinen". Siitä on olemassa myös miedompi, naisten versio, jota saadaan vain keväisin tislaamisen yhteydessä.

 

Ruoka-annosten koosta johtuen ei hirveästi tullut jälkkäreitä nautittua. Muutaman kerran käytiin ihan varta vasten herkuttelemassa. Listoilla oli jäätelöpalleroiden lisäksi pannukakkuja (meilläpäin tuonnäköisiä kyllä letuiksi kutsutaan) erilaisin täyttein: banaani, ananas, kookos.. sekä muutama paikallinen erikoisuus:  

Mm. jogurttia ja mantelia sisältävästä taikinasta pyöritelty munkki, gulab jamun on friteerausöljyn lisäksi upotettu marinoitumaan sokeriliemeen. Bebinca taas on useasta jauho-sokeri-kirkastettu voi-kookosmaito- kerroksesta muodostuva vanukas.

Sellaista oli Goassa. Nyt yritetään taas sopeutua normaalielämään; työaamujen aikaisiin herätyksiin ja tähän hemmetin pimeyteen. Ja kaivaa jostain joulufiilistä.. Lunta ja pakkasta kiitos ja sitten heti kesä!

Ruoka oli melkeinpä reissun parasta antia. Intia on kasvissyöjän (ja ronkelin lihansyöjän) paratiisi. Paljon mausteita ja makuja. Kana/ liha /kasvisannos tuli erillisessä kipossaan, valitut lisäkkeet omissaan. Riisiannokset kuten leivätkin olivat usein niin suuria, että niistä riitti kahdelle jaettavaksi. Ruoat kahdelle, riisin, leivän ja oluet sai 10€:lla. Listoilla oli pääasiassa kana- ja kasvisruokia, mutta myös kalaa ja mereneläviä löytyi. Lammas, possu ja nautakin olivat päässeet joihinkin menuihin. Monessa listassa oli chinese food-osuus ja pari pasta-annosta.

Leivät olivat tuoreita, useimmat tandooriuunissa paistettuja. Päivällä tarjolla oli jotain ei niin hyvää leipää kuten peruspaahtista, koska tandoorit alkoivat lämpenemään iltaseitsemältä. Ruokailun oikea ajoitus oli siis tärkeää. Naanin ja parathan välillä en huomannut eroa. Roti oli hieman ohuempaa rieskaa, kulcha muistutti maultaan täkäläistä lettua ja papadam oli friteerattua, rapeaa jauhetuista pavuista tehtyä leipää. Leivistä sai myös variaatioita: voilla, valkosipulilla, sipulilla, juustolla, seesaminsiemenillä.. Loppulomasta löysin lähiravintolan listalta chicken tikka rollin eli tandoorissa paistettua jogurttimarinoitua kanaa käärittynä salaatin, raidan, chilikastikkeen kera naaniin. Siis intialaisten rullakebab!

Goalaiset hallitsevat kyllä oman keittiönsä ruoat, mutta ne harvat kerrat kun erehtyi tilaamaan jotain muuta, mentiin metsään. Naudanlihaahan paikalliset eivät itse syö lainkaan, johtuisiko siitä etteivät osaa sitä valmistaakaan. Hampurilaisen pihvi maistui maksalle, sizzlerin (sihisevän kuumalla pannulla lihaa/ kalaa/ mereneläviä, kastiketta, vihanneksia, riisiä ja ranskalaisia) pihvi oli mauton ja sitkeä eikä chili con carnekaan maistunut miltään. Ranskalaisten rapeudella ei päässyt kehumaan, lisäksi niitä oli annoksissa todella vähän. Suositellun italialaisravintolan pizza oli tehty valmispohjalle ja possun ribsit niin ikään sitkeitä.. Infantarian vegelasagnea voin kuitenkin suositella.

Thali-ravintolaa etsittiin pitkään ja erittäin edullinen sellainen löytyi Calangutesta. Plantain Leafin listalla oli vain kasvisruokaa eikä alkoholia tarjoiltu (hieman narinaa matkaseuralta, joka loppui kun annokset saapuivat). Asiakkaina oli vain paikallisia. Thalin idea on siis iso lautanen, jossa monta pientä annosta. Tässä vege-thalissa oli ainakin chilisuolakurkkuja, jalapenoja, linssimuhennosta (dal), currya, masalaa (?), raitaa, riisiä ja leipää. Tuo makea, punainen liemi jäi arvoitukseksi. Koko annos 100 Rps eli vaivaiset 1,40€ enkä edes jaksanut syödä kaikkea!

Pari ekaa päivää oltiin niin ruoan lumoissa, että syötiin kunnon annokset kaksi kertaa päivässä. Siinä kuumuudessa se oli aivan liikaa. Parempi idea oli syödä päivällä kevyemmin jotain pientä. Muutama samosa (friteerattu sipulitäytteinen filotaikinapiiras), pakora (friteerattua paneroitua kanaa/ kalaa/ perunaa..) tai biryani (mausteinen "risotto" kasviksilla tai kanalla) puoliksi.  

Toiseksi viimeisenä päivänä uskaltauduttiin kokeilemaan katukeittiötä. Anjunan markkinoilla oli pieniä kojuja, joista sai mm. todella maittavia friteerattuja chilejä. 

Matkaseuralainen sai nauttia pitkästä aikaa kalaruoista. Oli kingfishiä, red snapperia ja yllä näkyvä kokonainen pikkuhai tandooriuunissa paistettuna. Mereneläviä suositeltiin hänelle monessa paikassa, mutta niiden testaus jäi vähäiseksi.

Intiaan matkaavia kehoitan opettelemaan ruokasanastoa, koska monessakaan listassa ei ruokia oltu enempää selitelty. Aloo gobi, paneer tikka, dal tai palak kofta ei välttämättä hirveästi kerro.

Kahden viikon mittaan makuihin alkoi jo turtua ja joka annos maistua samalle; korianterille, valkosipulille ja inkiväärille. Mutta aina silloin tällöin intialainen ruoka on paikallaan kotisuomeen palattuakin. Ja parempi niin, koska markkinoilta lähti melkoiset säkit maustesekoituksia mukaan.

Parin viikon bloggaustauon aikana lomailtiin siis Goassa. Olihan siellä hieman kirkkaampaa (paitsi jokailtaisten sähkökatkojen aikaan) ja lämpimämpää kuin kotimaassa. Piiitkiä hiekkarantoja, joita tallasi loputon määrä kaupustelijoita myymässä pähkinöitä, hedelmiä, jäätelöä, pesusieniä, sanomalehtiä, koruja, pashminahuiveja, vaatteita.. Palmut huojuivat, meri pauhasi, ravut kaivoivat asumuksiaan.

Jalkakäytävät (jos sellainen sattui olemaan) olivat kapeita ja huonokuntoisia. Paikasta toiseen liikuttiinkin edullisesti riksalla tai taksilla. 4-henkinen intialaisperhe skootterin selässä tai 8 ihmistä pikkuautoon sulloutuneena olivat arkipäivää. Tööttäys oli jatkuvaa, vilkun sijasta heilutettiin kättä ikkunasta ja tiellä löntystelevää sikaa tai lehmää väisteltiin tottuneesti. Kahden viikon aikana ei näkynyt ensimmäistäkään liikennevaloa ja vasemmanpuoleinen liikenne oli niin kaoottista, ettei skootterin tai auton vuokraaminen käynyt mielessäkään.

Rantapäiviä kertyi enemmän kuin tarpeeksi, mutta yritettiin kahlata läpi myös paikallista retkitarjontaa. Risteily Mandovi-joella, jolla luvattiin nähtävän krokotiilejä, nousi ykköseksi. Oli siellä kaikenmoisia muitakin ötököitä, lintuja ja valitettavan paljon roskaa, vesipulloja, muovipusseja.. Ympäristön puhtaanapito ei ylipäätäänkään ollut intialaisten ykkösjuttu.

Erittäin kivisen, vetisen ja hikisen jeeppimatkan päässä odottaneet Dudhsagarin vesiputoukset lienee Goa-turistille pakolliset. Ja missä turistit, siellä myös banaanin- ja pähkinännälkäiset apinat.

Kun "no thanks" kaikelle rihkamalle tuli jo niin luontevasti, uskaltauduttiin Anjunan hippimarkkinoille. Lähes samaa tavaraa siellä myytiin kuin majapaikan lähiputiikeissa, mutta kojuja oli mittavampi määrä. Kaiken krääsän keskeltä edukseen erottautuivat Intiassa asuvat länsimaalaiset, joiden tavarat olivat oikeaa käsityötä mm. nahkalaukkuja, rannekkeita ja koruja..

Jättimäiset, värikkäät maustesäkit ja huumaavilta tuoksuvat teekasat olivat se juttu jonka vuoksi markkinoille tultiin. Muutaman maustepussin olimme ostaneet aiemmalta mausteplantaasireissulta (joka oli enemmän keskittynyt kehoa eri tavoin hoitaviin mausteisiin ja öljyihin), mutta täällä valikoima oli runsaampi.

Vagator beachillä käytiin etsimässä kiveen hakattua Shiva-jumalaa. Muutaman rannan päästä päähän kävelyn ja opastuksen jälkeen se löydettiinkin.

Ensimmäisinä päivinä kummasteltiin vapaina kulkevia lehmiä. Loppulomasta väisteltiinkin jo tottuneesti lämpimiä kasoja. Taustalla aurinkovarjojen lomassa näkyy Candolimin rannalle yli 10 vuotta sitten jumiutunut River Princess. Sen pilkkominen ja pois vieminen oli vihdoin käynnissä.

Vihdoinkin jotain reseptipostattavaa, jee!

Pollo Limonello, tuo suosikkien pitkän listan uumeniin unohtunut Pastanjauhajilta bongattu herkkupala, yllätti maukkaudellaan. Aineksissa ei mitään niin uutta ja ihmeellistä ollut, mutta ne kaikki yhdessä muodostivat hemmetin hyvän kanapastan (vaikka kuvassa näyttääkin kerran syödyltä). Varmasti teen toistekkin!

Koristele annokset lehtipersiljalla tai muilla tuoreilla yrteillä.

                                                                    --------------------------------------------------------------

Tämä olikin sitten viimeinen postaus pitkään aikaan. Meneillään on jääkaapin tyhjäksi syöminen ja edessä kauan odotettu loma (jos eräs suurlähetystö niin suo), palataan astialle joulukuussa!